Kolmen tapahtuman brändäys
Tapahtumien brändäyksen tärkein tavoite on pystyä viestimään millaista elämystä kävijä voi tapahtumalta odottaa. Me pääsimme sukeltamaan kirja-, viini- ja joulumessujen tunnelmaan ja visuaaliseen maailmaan.
Tapahtuman brändillä luodaan odotuksia kävijöille
Jyväskylän Paviljongissa järjestetään huikea elämysviikonloppu kun Jyväskylän Kirjamessut, Jyväskylän Viinimessut & Jyväskylän Joulumessut järjestetään yhtä aikaa 25.−26.11.2023
Aikaisemmin Jyväskylän Kirja, Ruoka & Viini -messut sekä Joulu, Lahja & Käsityö -messut ovat olleet kaksi erilaista tapahtumakokonaisuutta. Vuonna 2023 messukonsepteja muutettiin niin, että näistä kaikista tuli oma erillinen messutapahtumansa.
Saimme tehtäväksemme suunnitella kaikille kolmelle messutapahtumalle uudet, omanlaisensa brändi-ilmeet, kuitenkin niin, että ne muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.
Tapahtumien brändäyksellä on tärkeä rooli tapahtuman markkinoinnissa ja erottautumisessa. Brändäyksen tärkein tavoite on pystyä viestimään millaista elämystä kävijä voi tapahtumalta odottaa. Tätä pidimmekin punaisena lankana suunnittelun edetessä.
Suunnittelu alkoi hyppäämällä kohderyhmän mielenmaisemaan. Lopputuloksen tulisi välittää lämpöä, tunnelmallisuutta, hyvää oloa, rentoutumista, taianomaisuutta, juhlahetken tunnelmaa ja yhdessä viihtymistä.
Lisäksi tavoitteenamme oli, että visuaalisen ilmeen elementit ovat monikäyttöisiä, toimivat monipuolisesti kaikissa kosketuspinnoissa ja viestivät tapahtuman tarinaa mielenkiintoisella tavalla. Lämpöä tulvivan visuaalisen ilmeen pohjalta toteutettiin monenlaisia materiaaleja tapahtumien markkinointiin.