Logo & kevyt visuaalinen ilme

Äänemäen brändi-ilme

Äänemäki on laskettelukeskus lähellä Äänekosken keskustaa. Uudelle kaudelle tehtiin monta vierailijaa ilahduttavaa uudistusta, mikä tarjosi otollisen paikan myös brändin tarkasteluun. Saimme suunnitella Äänemäelle logon ja kevyen brändi-ilmeen.

Jos pitkää historiaa ja mäkeä voi ilmentää upean retrohenkisesti, se pitää tehdä

Äänemäellä on pitkä historia vuodesta 1967. Halusimme luoda logon, joka herättää mielenkiintoa ja mielikuvan pitkän historian omaavasta, mutta uudistuvasta ja kehittyvästä laskettelukeskuksesta – ja teimme sen erottuvasti tyylittelemällä retrohenkeä. 
 
Logon suunnittelu johtaa aina visuaaliseen ilmeeseen. Johtavana ajatuksena suunnittelussa oli se, että ilme taipuisi monenlaisiin sovelluksiin, myös lifestyle-tuotteisiin. Merchin avulla Äänemäen uusi brändi näkyy verkon ja sisätilojen lisäksi siellä, missä vierailijat viettävät eniten aikaansa – ulkoilmassa ja liikkeessä. Hyvin tehty brändäys saa sidosryhmissä ja asiakkaissa aikaan uutta innostusta ja arvostusta.
 
Äänemäki on ottanut uuden ilmeensä ja logonsa rohkeasti käyttöön. Laskettelukeskuksessa tullaan näkemään mm. Kausikortteja, T-paitoja, huppareita ja kypärätarroja uudella brändillä. Ja aika näyttää mitä kaikkea muuta innostavaa onkaan tulossa!

Tutustu myös näihin

Metsäkuutio

Metsäalan priimaa “Metsäkuution porukka tekee töitä positiivisella asenteella ja kovalla tekemisen meiningillä. Mukavat ja raspit ukot ovat tottuneet suorittamaan tehtäviä

Saammeko auttaa luomaan yrityksestänne upean?

Visual Friday on lämminhenkinen ja ketterä mainostoimisto, jolle luovuus on elämäntapa. Rautainen tiimimme koostuu kokeneista konkareista sekä nuorista timanteista. Saammeko auttaa luomaan yrityksestänne upean?

Jätä meille viesti. Otamme yhteyttä pikimmiten!